Ydinajatus
Sade luo ensin tunteen ja vasta sitten paikan. Lähes täydellisessä pimeydessä huomio kiinnittyy hengitykseen, läheisyyteen ja ryhmän varovaiseen alkuun.
Kristallit nousevat epäjärjestyksestä samalla kun tanssijat kohoavat ja vaihtavat paikkoja. Suunnan etsiminen saa näkyvän rakenteen.
Lehdet ja pilvet siirtävät teoksen kohti kasvua. Luonto ei ole tässä muuttumaton maisema, vaan se elää ryhmän mukana.
Keskelle nouseva alus kokoaa ryhmän yhteisen suunnan ympärille ja tekee kohtausten sarjasta tarkoituksellisen matkan.
Auringonnousu ei pyyhi pois aiempia vaikeita vaiheita. Se näyttää niiden merkityksen: perille saapuminen tuntuu vahvalta juuri siksi, että matka on tehty yhdessä.